Vuosikertomus 2003![]() Kulunut vuosi on ollut haastava ja samalla erittäin mielenkiintoinen. Vuoden alkuosa oli Exelille maailmantalouden trendejä noudattaen epävarman kasvun ja odottavan tunnelman aikaa. Kesällä eräillä erikoismarkkinoillamme pitkään tehty markkinointi- ja myyntityö alkoi kantaa hedelmää, ja myös markkinoiden yleinen aktiivisuus kasvoi. Tämän seurauksena pystyimme kasvattamaan liikevaihtoamme noin 12 % :ia edellisvuoteen verrattuna, mikä on jo lähellä pitkän aikavälin tavoitettamme, 15 %:in vuosittaista kasvua. Kun tarkastellaan pelkästään viimeistä kuutta kuukautta, meno jopa ylitti kyseisen tavoitteen. Saavutimme kyseisellä jaksolla noin 20 %:in kasvun. Kyseinen kasvu tuli nykyisistä tuoteryhmistä, ilman akvisitioita. Meillä on täysi syy olla erittäin tyytyväisiä saavuttamaamme kasvuvauhtiin. [ Lue lisää ] VUOSI 2003 LYHYESTI -
Liikevaihto kasvoi voimakkaasti 57,3 miljoonaan euroon eli 12 %:ia Liikevoitto 5,3 (3,8) miljoonaa euroa, kasvua 41 % Osakekohtainen tulos 0,64 euroa, kasvua 52 % Merkittävä laajennusakvisitio Teollisuus-liiketoiminnassa tammikuussa 2004. Kasvuvaikutus noin 13 miljoonaa euroa vuodelle 2004. |