Exelin sisäpiiriohje

 

Exel Oyj:n sisäpiiriohjeen muodostaa Helsingin Pörssin sisäpiiriohje, jota täydentävät seuraavat täsmennykset.

5 PYSYVIÄ SISÄPIIRILÄISIÄ KOSKEVA ILMOITUSVELVOLLISUUS JA SISÄPIIRIREKISTERIN PITÄMINEN

5.2 Määrätyt sisäpiiriläiset
Exelin määrättyyn sisäpiiriin kuuluvat johtoryhmän jäsenet ja konsernin tiedottaja sekä muut erikseen määrätyt henkilöt. Henkilön kuulumisesta määrättyyn sisäpiiriin ilmoitetaan liitteenä olevalla lomakkeella, jonka allekirjoittamalla henkilö antaa suostumuksensa määrättyyn sisäpiiriin kuulumisesta. Sisäpiirirekisteriä ylläpitää sisäpiirirekisterin hoitaja.  

6 KAUPANKÄYNTIRAJOITUS 

6.1 Kaupankäyntirajoitus

Pysyvien sisäpiiriläisten kaupankäynti yhtiön liikkeeseen laskemilla arvopapereilla on kielletty 14 vuorokautta ennen osavuosikatsauksen ja tilinpäätöstiedotteen julkistamista.
Pysyvien ja määrättyjen sisäpiiriläisten tulee ennen kaupankäyntiä keskustella asiasta toimitusjohtajan kanssa epäselvyyksien välttämiseksi.  

6.3 Kaupankäynti työsuhteen tai hallintoelimen jäsenyyden perusteella saaduilla arvopapereilla
Kirjallisen ohjelman mukaan saatujen arvopapereiden myynti on luvallista kohdan 6.1 rajoituksesta poiketen.  

7 HANKEKOHTAINEN SISÄPIIRIREKISTERI 
Laajoista tai muutoin merkittävistä hankkeista laaditaan hankekohtainen sisäpiirirekisteri. Toimitusjohtaja arvioi tapauskohtaisesti määritelläänkö valmisteltava asiakokonaisuus tai järjestely hankkeeksi.
 
Hankekohtaiseen sisäpiirirekisteriin kuuluville henkilöille ilmoitetaan liitteenä olevalla lomakkeella päivämäärä ja kellonaika, jolloin henkilö on merkitty rekisteriin. Lomake toimitetaan kyseessä olevalle henkilölle, joka palauttaa lomakkeen allekirjoitettuna rekisterin ylläpitäjälle. Rekisteriä ylläpitää hankerekisterin hoitaja. 

7.5 Hankkeisiin liittyvät rajoitukset ja oikeusvaikutukset
Kaupankäynti myös mahdollisen yrityskohteen osakkeilla on kielletty hankkeen aikana.  

8 SISÄPIIRIASIOIDEN HALLINTO 

8.1 Kirjallinen aineisto
Yhtiön hallituksen hyväksyttyä sisäpiiriohjeen toimitetaan se johtoryhmän jäsenille ja konsernin tiedottajalle.  

8.2 Koulutus ja tiedotus
Yhtiön sisäpiirivastaava on vastuussa sisäpiiriasioiden koulutuksesta. Sisäpiirivastaavana toimii talousjohtaja. 

Sisäpiirirekisterin hoitajana toimii reskontranhoitaja ja hankerekisterin hoitajana konsernin tiedottaja.  

9 VALVONTA 
Yhtiö tarkistuttaa pysyvillä sisäpiiriläisillä ilmoitettavat tiedot kaksi kertaa vuodessa.  

11 VOIMAANTULO 
Tämä sisäpiiriohje tulee voimaan 1.3.2000. 

pääkuva