Yhtiöllä on yksi tilintarkastaja, jonka tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajan tehtävä päättyy vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Ylin vastuu kirjanpidosta ja varainhoidon valvonnasta kuuluu yhtiön hallitukselle. Tilintarkastaja antaa yhtiön osakkeenomistajille lakisääteisen tilintarkastuskertomuksen yhtiön vuositilinpäätöksen yhteydessä. Tilintarkastuksen tehtävänä läpi vuoden on todistaa, että tilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot konsernin tuloksesta ja taloudellisesta asemasta tilikaudella. Ulkomaiset tytäryhtiöt kuuluvat vuosittaisen tilintarkastusohjelman piiriin.
Hallitus tapaa tilintarkastajaa vähintään kerran vuodessa.
Lisäksi tilintarkastaja suorittaaa tilikauden aikana valvontatilintarkastusta harkintansa ja yhtiön kanssa sovitun käytännön mukaisesti.
Vuoden 2008 varsinainen yhtiökokous valitsi yhtiön tilintarkastajaksi tilintarkastusyhteisö Ernst & Youngin seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun asti.