Summary

  • Erittäin vahva toinen vuosineljännes; liikevaihto kasvoi 10,9 % ja liikevoitto 142,4 % verrattuna edellisvuoteen
  • Myös tammi-kesäkuu 2003 oli yli edellisvuoden tason, liikevaihto kasvoi 3,3 % ja liikevoitto 27,3 %
  • Kannattavuuden parannus johtui kustannusten alentamiseen tähtäävistä toimenpiteistä sekä Nordic Walkingin läpimurrosta Keski-Euroopassa
  • Orastavia merkkejä markkinoiden elpymisestä

Toimintaympäristö

Katsauskauden alkua leimasi edelleen varovaisuus markkinoilla, mutta toukokuussa markkinat piristyivät selvästi. Tämän kehityssuunnan arvioidaan jatkuvan toistaiseksi, vaikkakin yleistä markkinatilannetta on edelleen vaikea ennustaa loppuvuoden osalta. Sekä urheiluvälinemarkkinat että teollisuussegmentit ovat aktiiviset, ja uusien tuotteiden ja tuoteinnovaatioiden kysyntä on jatkuvaa.

Raaka-aineiden markkinat ovat rauhalliset huolimatta öljyyn kohdistuvista hetkittäisistä hintapiikeistä, eikä raaka-aineiden hintojen oleteta nousevan loppu-vuoden aikana.

Teollisuus-liiketoiminta

Teollisuus-liiketoiminnan liikevaihto kasvoi 1,4 % ja oli 13,2 (13,0) miljoonaa euroa. Myös kannattavuus säilyi edelleen hyvällä tasolla liikevoiton ollessa 1,5 (1,4) miljoonaa euroa. Teollisuuden myynti on edel-leen hyvällä tasolla, vaikka markkinat ovat olleet erittäin varovaiset. Kesää kohti mentäessä on mark-kinoilla tapahtunut selvää piristymistä.

Antennisuojaprofiilien myynnissä on katsauskauden aikana tapahtunut huomattava kysyntäpiikki. On kuitenkin vaikea ennustaa jatkuuko kysynnän kasvu myös loppuvuonna.

Paperiteollisuudessa koneiden käyttöasteet ovat edelleen alhaiset, mikä heijastuu kaavinterien myyn-tivolyymiin. Kaavinterätuoteperheeseen kehitettiin yhdessä Metson kanssa uusi tuoteperhe, ValRx, ValEco-perheen rinnalle. Uuden terän ominaisuuksia on parannettu ennen kaikkea iskulujuuden osalta. Kaavarointituotteet lisääntyivät myös pitimien osalta. Kevään aikana LiteFit-pitimeen tehtiin toiminnallisia muutoksia ja se kaupallistettiin alkukesästä. Paperi-koneiden käyttöasteiden odotetaan loppuvuodenkin olevan keskimääräistä alhaisemmat.

Ristikkomastojen myynti etenee suunnitellusti. Tilauskanta oli katsauskauden lopussa suurempi kuin koskaan aikaisemmin. Mastoja toimitetaan loppu-vuonna mm. Singaporen Changiin, Amsterdamin Schipoliin ja Lontoon Lutoniin. Tuoteryhmän myynnin oletetaan säilyvän erittäin hyvällä tasolla kuluvana vuonna.

Profiilituoteryhmässä on meneillään useita mittavia tuotekehitysprojekteja lähinnä autoteollisuudessa, offshoressa, infrastruktuurirakentamisessa ja tuuli-energiassa. Autoteollisuudessa alan johtavat yritykset korvaavat metalleja komposiiteilla korirakenteiden keventämiseksi. Hiilikuidun käyttö teräsrakenteiden vahventamisessa ja keventämisessä on nopeasti kehittyvä komposiittimateriaalien sovellusalue. Keveyden lisäksi mm. teräksen värähtelyä saadaan vaimennettua hiilikuituprofiileilla. Exel on aktiivisesti mukana kehitystyössä.

Sport-liiketoiminta

Sport-liiketoiminnan liikevaihto katsauskaudella oli 12,8 (12,2) miljoonaa euroa eli 5 % korkeampi kuin edellisvuonna. Ennakkomyynti kotimaisiin urheilu-kauppoihin on sujunut normaalisti. Kysyntä kotimaassa on edelleen edellisvuotta pienempää. Viennissä ennakkomyynti on ollut vilkkaampaa kuin vuonna 2002.

NFS™ (Nordic Fitness Sports™) -konseptin lansee-raamista on jatkettu menestyksekkäästi Keski-Euroopassa. Konseptiin kuuluvat uutuustuotteet eli Exel-sukset, Odlo- ja Björn Dählie -urheiluasusteet sekä Tubbs-lumikengät tulevat kuluvana syksynä kauppoihin kuluttajille Suomessa. Sauvakävely oli Saksassa järjestettävien ISPO-urheilumessujen ainoa todellinen uutuus, ja herätti siellä suurta mielen-kiintoa. Nordic Walking on tehnyt lopullisen läpi-lyönnin väkirikkailla saksankielisillä markkinoilla Keski-Euroopassa. Exelin markkinaosuus lajin alkuunpani-jana on erittäin vahva. Vahvuus näkyy uusina myynti-ennätyksinä Exel GmbH Sportin toiminnassa. Sauva-kävelyn lisäksi Exel tulee olemaan kuluvana vuonna selvä markkinajohtaja myös sauvarullaluistelussa Keski-Euroopassa. Kokonaisuudessaan sauvojen ennakkomyynti ja tilauskanta ovat hyvällä tasolla, selvästi edellisvuotta edellä.

Laminaattimyynti on katsauskauden aikana ollut ennallaan. Alkuvuoden jättämää ei ole katsauskaudel-la kurottu kiinni. Perinteisten urheilusovellusten ulkopuolelta on kevään aikana kaupallistettu mm. hyllyjen jäykistämisessä käytettävä laminaatti huone-kaluteollisuudelle. Vesiurheilussa surfmastojen kysyn-tätilanne on parantunut ja säilynyt hyvänä myös purjelautailusesongin alettua.

Salibandyssa päämarkkina-alueilla eli Suomessa, Ruotsissa ja Sveitsissä markkinaosuustilanne on entisellään. Kansainvälinen Salibandyliitto ja alalla toimivat yritykset tekevät työtä lajin levittämiseksi uusiin maihin. Salibandymailoja markkinoivan Inter-national Gateway AB:n varasto- ja lähetystoiminnot siirrettiin Ruotsista Mäntyharjun logistiikkakeskuksen yhteyteen kesäkuun alussa.

Kannattavuus

Konsernin liikevaihto kasvoi hieman edellisvuoteen verrattuna. Liikevaihdon kehitys liiketoiminta-alueittain on oheisen taulukon mukainen:

Liikevaihto (milj. euroa)

  1-6/2003 1-6/2002 Muutos
Teollisuus 13.2 13.0 1%
Sport 12.8 12.2 5%
Yhteensä 26.0 25.2 3%

Sportissa kasvu tuli pääosin Keski-Euroopan kävely-sauvamyynnistä, joka kompensoi alkuvuoden alhai-sen masto- ja laminaattimyynnin. Teollisuudessa myynti oli tasaista eri tuoteryhmissä.

Konsernin liikevoitto oli 2,0 (1,6) miljoonaa euroa. Tehdastoiminnoissa tuottavuus on parantunut selvästi johtaen positiivisesti kehittyneeseen kannattavuuteen molemmilla liiketoiminta-alueilla. Nordic Walking -sauvojen myynnin menestys Keski-Euroopassa johti Sportissa selvään kannattavuuden paranemiseen. Liikevoiton jakautuma ja kehitys edellisvuotiseen on seuraava:

Liikevoitto (milj. euroa)

  1-6/2003 1-6/2002 Muutos
Teollisuus 1.5 1.4 +8.9%
Sport 0.4 0.1 +203.0%
Yhteensä 2.0 1.5 +27.3%

Nettorahoituskulut

Nettorahoituskulut olivat 252 (305) tuhatta euroa. Rahoituksessa ei ole katsauskaudella tapahtunut oleellisia muutoksia eikä järjestelyjä, ainoastaan pieniä uudelleenjärjestelyjä kiinteä- ja vaihtuva-korkoisten lainojen tasapainottamiseksi.

Tase, rahoitus ja vastuut

Taseen loppusumma oli 34,6 (35,4) miljoonaa euroa. Korollisten nettovelkojen määrä pieneni 9,6 (14,3) miljoonaan euroon. Vastuiden määrä pysyi lähes ennallaan.

Investoinnit

Konsernin investoinnit olivat yhteensä 1,0 (1,2) milj. euroa. Investointitoiminta on pidetty alhaisena. Uusinvestoinnit kohdistuivat tuotteiden kehitykseen liittyviin muotti- ja työkaluinvestointeihin.

Henkilöstö

Henkilöstömäärä per 30.6.2003 oli 359 (385).

Osakkeet ja omistus

Exel Oyj:n osakepääoma on 1.854.755 euroa jakaan-tuen 5.299.300 osakkeeseen, jokainen nimellisarvol-taan 0,35 euroa. Hallituksen jäsenten ja toimitus-johtajan omistuksessa oli 98.100 osaketta eli 1,8 %.

Osakkeiden vaihto Helsingin Pörssissä oli katsauskau-den aikana 8,2 % kaikista osakkeista. Osakkeiden korkein kurssi ajanjaksolla oli 7,14 ja alin kurssi 5,50 euroa. Katsauskauden päätöskurssi oli 6,10 euroa. Osakekannan markkina-arvo oli 30.6.2003 32,3 mil-joonaa euroa.

Loppuvuoden näkymät

Markkinoiden arvioidaan olevan varovaiset loppu-vuoden ajan, tosin orastavia merkkejä markkinoiden elpymisestä on ollut nähtävissä toisella vuosineljän-neksellä. Tuottavuusprojektit Suomen ja Saksan tehtailla etenevät suunnitellusti, ja niiden odotetaan edelleen alentavan kustannuksia. Yleisen markkina-tilanteen oletetaan olevan toisella vuosipuoliskolla ensimmäisen vuosipuoliskon kaltainen. Liikevoiton kehityksen ennakoidaan jatkuvan positiivisena, ja sen ennakoidaan ylittävän edellisvuoden tason.

Mäntyharju, 22.7.2003

Exel Oyj
hallitus
Ari Jokelainen
toimitusjohtaja